Team APEn historiaa
Joukkue perustettiin alunperin kaukalopallotoimintaan 26.8.1993. Perustajajäsenet olivat Jarmo Saarela (puheenjohtaja), Timo Laaksonen ja Jari Veijola. Joukkueen pelaajat koostuivat silloisen Nokia Cellular Systemsin työntekijöistä.
Kaudet 1993-1994 ja 1994-1995:
Joukkue pelasi kaukalopallon 4-divaria melko hyvällä menestyksellä (sijat 4. ja 3).
Parin välivuoden jälkeen joukkue herätettiin henkiin salibandyjoukkueena keväällä 1999. Muutaman alkuperäisen pelaajan lisäksi mukaan astui uusia salibandystä kiinnostuneita pelimiehiä ja menestys oli taattu.
Kausi 1999-2000:
Joukkueemme osallistui Merikoskiliigan 1-divisioonaan ja jyräsi alkusarjassa vastustamattomasti voittoon, finaalista muodostui trilleri joka ratkesi vasta rangaistuslaukauskisan jälkeen - ikävä kyllä tappioon. Keväällä pelasimme Oulun alueen Nokia-puulaakia, jossa sijoituimme pronssille.
Kausi 2000-2001:
Merikoskiliigan 1-divisioonassa kävi kuten edellisvuonnakin eli runkosarjan voitto, mutta finaalissa joukkueemme sortui toistamiseen, hopeaan oli tyytyminen. Nokia-puulaakissa sijoituimme neljänneksi (15 joukkuetta). Keväällä pelasimme kaksi mainiota turnausta, joista tuloksena OEK:n työpaikkajoukkueiden turnauksen voitto sekä Intersport-Cupin pronssi.
Kausi 2001-2002:
Merikoskiliiga jäi väliin, mutta keväällä pelattiin parissa turnauksessa. Harjoitusmatseja pelattiin aina kun joku vastustaja uskaltautui ratalle, itse asiassa harjoituspelejä pelasimme lähes joka viikko.
Kausi 2002-2003:
Pelasimme SSBL:n 5-divisioonan pohjoislohkossa. Tarkoituksena oli sijoittua mahdollisimman hyvin, tavoite ei ilmeisesti toteutunut koska jäimme jumboksi.
Oltaisiin me paremminkin pärjätty mutta jos pelaa ilman maalivahtia niin silloin harvemmin voittaa pelejä.
Kausi 2003-2004:
APE tauolla. Katastrofaalisen edelliskauden jälkeen APE hajosi. Osa pelaajista lopetti pelaamisen kokonaan, osa siirtyi muualle pelaamaan, Timppa ja Jamo siirtyivät Dieseliin ja Juke siirtyi pahimman vastustajan eli Coreballon riveihin.
Kausi 2004-2005:
APE tauolla.
Kausi 2005-2006:
APE tauolla. Täksi jaudeksi Jamo liittyi Juken kaveriksi Coreballoon ja kauden päätteeksi Coreballo juhli nousua IV-divisioonaan.
Kausi 2006-2007:
Jamolla ja Jukella ei ollut riittävää innostusta lähteä pelaamaan IV-divisioonaa joten oli aika kasata Team APE ja tehdä Comeback! Niinpä Team APE teki kauan odotetun paluun pelikentille ja osallistui Hukka-liigaan. Runkosarja meni Team APElla mainiosti mutta jatkopelit loppuivat lyhyeen, joukkue kärsi pelaajapulasta kauden tärkeimmässä pelissä ja sama vaiva varjosti koko kautta; pelaajia oli loukkaantuneina tai työmatkoilla tai jossain muualla kuin pelaamassa. Harjoituspelit sentään innostivat ja siitä
mukavana muistona jäi 9 pelin voittoputki Team Osmoista. Emme siis hävinneet Osmoille kertaakaan.
Kausi 2007-2008:
Pelasimme pitkästä aikaa Merikoskiliigassa mutta kovistakaan pelaajavahvistuksista huolimatta emme pärjänneet kovinkaan hyvin ja kautemme päättyi alemmassa jatkosarjassa. Positiivista kaudessa oli se että jälleen kerran voitimme kaikki harjoitusmatsit rakasta vihollista Team Osmoja vastaan.
Kausi 2008-2009:
Osallistuimme Merikoskiliigaan ja joukkueeseemme oli taas
hankittu muutama täsmävahvistus ja Team Osmoja pistimme kuonoon talven aikana harkkapeleissä. Merikoskiliigassa jouduimme niukasti alempaan jatkosarjaan jossa sijoituimme lopulta toiseksi.
Kausi 2009-2010:
Team APE osallistui Merikoskiliigaan uudistuneella joukkueella. Rosteria oli laajennettu jotta miehiä löytyisi riittävästi joka peliin mutta toisin kävi. Peli kyllä kulki ja voittoja napsahteli tasaisesti aina silloin kun pelimiehiä ilmaantui peleihin riittävästi. Turhan usein jouduimme kuitenkin pelaamaan liian vähillä miehillä. Kausi päättyi surullisesti pitkäaikaisen luottopakkimme ja joukkueemme ilopillerin Saken menehdyttyä onnettomuudessa.
Kausi 2010-2011:
Team APE ei pelannut peliäkään. Ex-apelaisia pelasi mm. Team Osmoissa, Ruskon Lakaisijoissa, SB Hurricanesissa, OLS:in ikämiehissä ym.
Kausi 2011-2012:
Team APEn hiljaiselo jatkuu.
Kausi 2012-2013:
Team APEn hiljaiselo jatkuu. Juke pelailee Coreballossa.
Kausi 2013-2014:
Team APE ei toimintaa tälläkään kaudella.
Kausi 2014-2015:
Team APE ei toimintaa tälläkään kaudella.
Kausi 2015-2016:
Team APE ei toimintaa. Nallisportin Höntsävuoroilla voipi bongata entisiä apelaisia.
Kausi 2016-2017: Ei toimintaa. Edes Team Osmot eivät uskaltaneet asettua vastaan.
Kausi 2017-2018: Ei toimintaa. Ei ollut Osmoilla uskallusta vieläkään.
Kausi 2018-2019: Ei toimintaa. Ex-apelaisia vilisee uuden suuruuden Los Wengelesin riveissä.